Eilisen kohokohta:
Teatteritreffit. Tajusin, etten ollut tavannut Joonaa ihan älyttömän pitkään aikaan, joten juhlittiin sitä. (Tai lähinnä sitä, että nyt viimein tavattiin.) Ja samalla luetutin 20 valmista sivua tulevaa kirjaani. Joona ei naura melkein ikinä, se vain hymyilee ja saattaa hymähtää. Mutta nytpä nauroi, ainakin neljä kertaa! Aivan mahtavaa. Tuollaisen palautteen voimalla jaksaa jatkaa kirjoittamista, vaikka näin sunnuntaiaamuna klo 7.
Uutta:
Opin lisää Anguksesta. Oppi on aina hyvästä, oli se mitä tahansa.
Päällimmäisenä mielessä:
Kamala ikävä Marcoa. Sain yöllä tekstiviestin, silläkin on liian ikävä minua. Olivat voittaneet ottelunsa ja se oli ihan selvästi minun ansiota, koska iltapäivällä toivotin onnea. Marco pelaa jenkkifutista. Minun suosikkilajia. Voisiko joku kertoa miten minä pääsisin yli tästä ikävästä? Olin varma, että Angus olisi paras laastari, mutta ei sekään auttanut, vaikka tyyppi on täydellinen.
Outoa:
Näin rumpalin soittavan selällään maaten.
Fiilis nyt:
Huippuhetkien jälkeen tuleva laskuvaihe. Kaikki on ihan hyvin, mutta verrattuna viime päivien upeisiin tapahtumiin, ihan hyvin ei tunnu juuri miltään. Ei aina tarvitsekaan. Onneksi minä olen niitä ihmisiä, jotka kuulemisen lisäksi myös tuntevat musiikin. Niinpä fiilistelen nyt oikein kunnolla. Tämä biisi on tällä hetkellä parasta maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti