Minä.

Shoppailukierros Ihanaiseni kanssa tartutti mukaani jälleen yhden harmaan miesten paidan. Minun piti kyllä alkaa tykätä väreistä. Ja tyttöjen vaatteista. Olin jopa päättänyt hankkia korkokengät. Seuraavana päivänä, kolmen testatun parin jälkeen muistin, miksi en käytä korkkareita. Minun pieniin jalkoihin ei Suomesta löydy sellaisia. Oikeanlainen malli ei koskaan ole oikeassa koossa. Kirosin mielessäni, että nyt en voikaan hurmata itselleni täydellistä miestä. Korvista nousevan kiukkusavun hälvettyä mietin asiaa, olikohan tuo sitten kuitenkaan oikea motiivi tyylimuutokselle. Ehkä on parempi olla omanlainen upea, kuin jotain muuta upeaa. Huijaus paljastuisi sitten kuitenkin myöhemmin. Täydellisen miehen pitää langeta minuun. Ja minä tarkoittaa tennareita, miesten vaatteita ja pyjamahousuja aina kuin mahdollista. Jos minä kelpaan ystävilleni tällaisena, sen pitää riittää myös täydelliselle miehelle.

Toisaalta, nyt minulla on hyvä syy mennä käymään Italiassa. Sieltä löytyy oikeanlaisia kenkiä. Ja siellä minä olen muutenkin tytömpi, ihan aidosti.

Tänään on syytä juhlaan. Ensinnäkin, olen kirjoittanut kirjaani tasan kuukauden. Se on pisin aika minun yhtäjaksoista kiinnostusta ylipäätään mitään kohtaan, ehkä ikinä. Olen löytänyt itselleni sopivan tekniikan ja tehnyt paljon töitä tuon kaiken eteen. Ja se on tuottanut tulosta. Olen oikeasti ylpeä itsestäni!
On myös toinen paljon tärkeämpi syy juhlaan. Tänään on kaksi vuotta siitä, kun Mentorini selvisi pahasta onnettomuudesta hengissä. Toinen mahdollisuus elämälle, mistä hän onkin osannut ottaa kaiken irti. Luulen, että minä olen tuosta se toiseksi kiitollisin henkilö. En tiedä miten olisin selvinnyt oman elämäni haasteista ilman ihanan Mentorini tukea. Hän muutti elämäni. Tai vielä parempaa - opetti, että vain minä itse voin muuttaa elämääni, ja näytti kuinka se tehdään. Maailman paras Mentor.