Muutoksia.

Minulla piti olla tänään taas treffit. Meillä on Salarakkaan kanssa tapaaminen neljä kertaa vuodessa, mikäli Vaimo antaa luvan, eikä tule mitään ongelmaa. Yleensä tulee, joten käytännössä me tavataan kerran vuodessa. Ja yleensä syynä ei ole Vaimon nihkeys, vaan muut sattumat. Ennen tapaamiset järjestyivät paljon helpommin, sillä Vaimo itse säännöllisesti ehdotti, että mitäpä jos menisit taas käymään ilonan luona... Minulla oli kuulemma hyvä vaikutus Salarakkaaseen, hän oli aina paremmalla päällä kotiin tullessa. Joten Vaimokin oli tyytyväinen.
Mutta nyt tilanne on muuttunut. Kuvioita sotkee toinen mies. Sellainen hyvin pieni, joka opettaa ystävälleni faktoja vanhemmuudesta. Varavaimo jää auttamatta kakkoseksi, mikä on tietysti aivan oikein. Harmittaa vain, että minusta on nyt tullut se, joka (muka) vie miehen pahoille teille. Enkä vie! Ihan samoille teille kuin ennenkin. Mutta tilanne on nyt toinen ja tiet ilmeisesti tuntuvat erilaisilta.

Tänään siis treffit peruuntuivat. Voi olla parempikin niin, sillä viimeksi päädyimme pienessä sievässä Keskussairaalaan vihaisen Vaimon paheksuvan tuijotuksen alle. Niin herttaiselta ihmiseltä saatu julma katse tuntuu todella pahalta... Joka tapauksessa, nyt Pikkumies oksentaa ja minä valvoin viime yön migreenin seurassa. Meidän joukkue veti taas sen lyhyen tikun.

Luin vähän aikaa sitten sellaisesta paranna itsesi -oppaasta, että migreeni johtuu elämässä jarruilusta ja seksuaalisista peloista. Ja siitä, ettei uskalla heittäytyä elämän vietäväksi. Niinpä päätin, että ryhdyn rohkeaksi. En pelkästään kirjan takia, vaan kaikkien kurjien uutisten. Ja koska tympii olla tällainen jänishousu. Oikeastaan jo koko viime kesä oli rohkeuden harjoittelua, mutta varsinkin nyt olen todella yrittänyt rohkeilla. Angus on ollut paras koetinkivi, koska hänen seurassa panikoin eniten. Mutta teen parhaani. Ja koko ajan rohkenen. Itsensä ylittäminen voi olla palkitsevaa, ja on se jo ollutkin. Mutta haluan lisää. En palkintoja, vaan rohkeutta.

Sani sanoi, että ihmiset pelkäävät liian paljon kuolemaa, vaikka heidän tulisi pelätä ainoastaan elämätöntä elämää. Tuo lause on jostain elokuvasta ja oli jäänyt sille mieleen. Hyvä lause. Minä en oikein edes tiedä mitä pelkään. Mutta aina se tunne on mukana. Enkä kyllä usko, että se mihinkään häviää. Ehkä ei tarvitsekaan. Rohkeushan on sitä, että menee ja tekee vaikka pelottaa.