Oikea suuntaus.

Eilen kirjoitin kirjaa tosi myöhään. Tuli sellainen ihana flow-tila ja jotenkin en vaan pystynyt lopettamaan. Minä aina addiktoidun kaikkeen niin helposti. Mutta nyt on alkusysteemit ja Milano kokonaan valmis! Käytännössä kokonaan valmis tarkoittaa, että viime kesän ensimmäinen viikko on kirjoitettu, ja että tekstiä pitää vielä hioa. Mutta silti! Aika hyvin. 60 sivusta on nyt 13 sellaista, mihin olen melko tyytyväinen. (Tänään.) Tuo sivumäärä ei tietenkään kerro mitään, sehän riippuu ihan siitä miten ja missä koossa arkit tulostaa, mutta kuitenkin. Sivumäärä on minulle itselle merkkinä, ja pitää jollain lailla minut aisoissa. Söpöliini varoitti, ettei aio ostaa kirjaani, jos se on liian pitkä. Joten tämän kanssa ollaan varovaisia.

Elokuvien katsominen on kyllä erittäin hyödyllistä. Yksi minun vanhoista lemppareista on Finding Forrester. Siinä on iki-ihana Sean Connery, musta nuori koripalloilija ja elokuva kertoo kirjailijasta. Muuta ei tarvitse, paitsi sen onnellisen tai surullisen lopun, mikä saa minut poraamaan. Siihen taas ei paljon vaadita.
Karkasin aiheesta. Yhdessä kohtauksessa he kirjoittivat kirjailijan kotona. Poika mietti mitä kirjoittaisi. Mentorina toiminut Sean sanoi, että ei, älä mieti. Ensin kirjoitetaan. Miettiminen tulee myöhemmin, nyt kirjoitetaan.
Sillä tavalla minäkin teen ja kyllä se toimii. Siksi kai pystyn kirjoittamaan kupit korvilla musiikin pauhatessa. Tekstiä ei tarvitse ajatella, se vain tulee. Mutta sitten siinä vaiheessa, kun alan hioa tarinaa, kuulokkeet menevät pöydälle.

Olen kirjoittanut rohkeudesta paljon. Miettinyt pelkojen kohtaamista. Ja sitten viime yönä näin unta, että ostimme purjeveneen ja minä jouduin sillä reissaamaan. Se oli aivan kamalaa, minä pelkään purjeveneitä enemmän kuin pupuja! (Joita siis myös pelkään aivan järkyttävän paljon.) Mutta jotenkin se olo ei ollut enää ihan yhtä lamaannuttavaa kuin ennen. Minä kohtaan pelkojani nyt siis jo unissani. Alitajunta tukee ponnistelujani, vähänkö siistiä! Mieli tiesi, että sen pelon voittamiseen tarvitaan paljon, enkä nyt purjeveneilemään pääse ihan hetkiin. Harjoittelin unissani. Alan todella pitää päästäni.

Tänään tapaan kaksi ihanaa ihmistä. Ensin minulla on Emman kanssa lounastreffit, mikä on hyvä sillä saan oikeaa ruokaa. En muista milloin olisin syönyt kunnolla. Ja sitten illalla Tarzan tulee käymään. Ei huonosti ollenkaan. Oikeaa unta sisältävä nukuttu yö, oikeaa ruokaa, oikeita ystäviä. Kylläpä elämä taas hymyilee.