Viime yönä olin poliisi. Tai suoritin jonkinlaista viimeistä harjoittelua. Yksi poika yritti tehdä itsemurhan korkealla parvekkeella ampumalla itseään päähän. Kahdesti. Ammukset olivat menneet vanhoiksi, joten eivät toimineet. Pojalle tuli vain kaksi rumaa reikää namaan ja syyte poliisin turhasta paikalle hälyttämisestä. Sitten etsittiin hiekkakentältä asetta isolla porukalla. Minä löysin sen meidän partioauton alta. Opaspoliisini olivat varmoja, että minulla on lahjoja tuolle alalle. Sen jälkeen uni kävi oudoksi.
Seuraava päivä oli täysin sama. Sellainen Groundhog Day- ilmiö. Olin yhä parin mukana, mutta tiesin kaiken tapahtuvan jo etukäteen. Olin ensin innoissani, kun sehän olisi minulle selvä etu tuollaisissa tehtävissä. Mutta sitten se poika vai päätti, ettei haluakaan ampua itseään. Ja sitten minä en löytänyt sitä asetta. Mietin, että se ensimmäinen tämä päivä oli paljon parempi. Kolmas päivä meni vielä huonommin. Harmittelin, että nyt saisin huonomman arvion, kuin mitä olisin saanut ensimmäisenä päivänä. Silloin olin lähes sankari.
Tuon lisäksi liikuin kumipatjalla Venetsiassa, joka ympäröi suurta järveä, ja jonka kaikki tiet olivat rakennettu silloiksi todella korkeiden pylväiden päälle. Ne huojuivat autojen painosta. Keittiöstäni oli tullut talouskoulun jättikeittiö missä oli kolme suihkua. Harmittelin etten ollut tajunnut niitä aikaisemmin, vaan peseytynyt aina pienessä suihkukopissani. Vikittelin todella nuorta intiaanipoikaa. Avustin kahta mummoa tyhjentämään astianpesukonetta entisen kotikadun varrella olevassa ravintolassa, mutta suostuin vastaamaan heille vain italiaksi. Huomasin vanhaa lukiotani vastapäätä jättimäisen historiallisen rakennuksen veistoksineen ja suihkulähteineen. Ihmettelin, että miten en ollut huomannut sitä ennen.
Mielettömän siistiä, että voi taas nukkua ja nähdä unia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti