Paha yö.

Heräsin klo 2:22 painajaisesta kauhuntunteeseen. Se sellainen jotain-pahaa-on-tapahtunut-olo taas. Nyt sitten vain odottelen uutisia. Olen huolissani Anguksesta, ja isästäni. En tiedä miksi. Tämä tunne ei nyt kohdistu mihinkään. Paitsi tietysti minuun. Yöllä olin jopa ärtynyt ja kädet tärisi. Ja sitten valvoin. Ahdistaa isosti yhä.

Se painajainenkin oli erityisen kammottava. Yritin pelastaa kolmea lasta väkivaltaisen sovinistin talosta. Olin itsekin jollain tavalla vankina. Esitin tuolle miehelle, että kaikki on hyvin ja että viihdyn talossa, mutta yritin samalla löytää ovea, mistä saisin päästettyä lapset juoksemaan pakoon. Itseänikin pelotti aivan valtavasti, mutta hymyilin. Piti olla niin kuin mitään ei olisi vialla, ettei mies arvaisi aikeitani tai kävisi kimppuuni. Sellainen sikamainen hullu, joka käytti myös henkistä väkivaltaa. 

Ihmettelin yöllä herättyäni, että miten minä olin niin hyvä tuollaisessa näyttelemisessä. Sitten muistin, että onhan sitäkin tullut harjoiteltua vähän. Minä tiedän, miltä tuntuu pinnistää, ettei lamaantuisi kauhusta. Esittää että kaikki on normaalisti, vaikka pelottaa että toinen käy päälle, samalla kun vaivihkaa etsii puhelinta tai yrittää päästä ulos talosta hakemaan apua. Tai kun istuu pöntön kannella täristen ja toivoo, että vessan oven lukko kestäisi vielä tämän raivokohtauksen yli.

Uni ei varmasti tarkoittanut mitään. Ehkä se tunnekaan ei tarkoittanut tällä kertaa mitään. Kirjoitin eilen, että nyt pysähdyn ja olen erityisen rehellinen itselleni. Tauko tulee tosiaan ihan tarpeeseen, nyt on ainakin voimat niin pois. 

Ehkä teemaan sopivasti, Day 15 - a song that describes you.