Tämä päivä meni ihan eri tavalla kuin suunnittelin. Vaikka eihän siinä mitään pahaa ole, rutiinit ovat mummoille. Ensin istuin tovin tuijottamassa tyhjää ruutua. Oli sellainen samanlainen kaikkensa antanut olo kuin illalla, kun viimein lopetin kirjoittamisen. Se oli outoa, sillä oli vasta aamu, enkä ollut vielä antanut yhtään mitään. Sani pyysi päiväteelle klo 9. Mikäs siinä, jostain syystä ei kirjoittaminen muutenkaan sujunut. Niinpä menin suihkuun ja lampsin läpi keskustan mahtavalle, vuoden ensimmäiselle aamiaiselle. Yleensä korvaan kaikki ruokailut kahvilla, ajasta riippumatta. Ja kyllä. Minä tiedän, että se on väärin.
Olipa ihana viettää niin erilainen päivä. Sanin vaateosastolta löytyi aivan mahtava Brooke-paita. Ja Tailor-mekko. Tosin kauhukseni Sani oli sitä mieltä, että tuo fuksianpunainen paita sopi minulle, siis oikealle ilonalle, ei vain Brookelle. Koekäyttöön lähti myös minifarkkuhame, sekin kuulemma sopi minulle ja olisi mukava ensi kesänä. Jouduin vielä änkeytymään ylitiukkoihin leggensseihin. Sitten minulle esiteltiin ihana Emmett. Elokuva vaikutti ihan hyvältä siihen saakka, kunnes kävi ilmi, että tämä ihana Emmett onkin vampyyri. Repesin. Minä rakastan lepakoita, mutta tämä fantasiaversio menee kyllä vähän ohi.
Mietitäänpä hetki, mitä siis oikeasti tapahtui. Minihame. Punainen paita. Legginssit. Vampyyrit. Tämä kaikki oli niin kovin uutta ja omituista. Kaiken lisäksi minä istuin kaunistumassa, sillä Sani askarteli minun hiuksiin kiharia. En muista milloin olisi viimeksi tuntunut näin paljon tytöltä. (Muistanpas, viime kesänä Italiassa rakkauden ja Povero Marcon lumoissa.)
Vaikkakin tänään oli poikkeuksellinen päivä, on jotenkin hienoa huomata, että tämä minun arki on ihan yllättäen muuttunut upeaksi. Mikään ei ole varsinaisesti erilaista, mutta arki on saanut merkitystä. Tiedän mitä haluan tehdä, teen sitä ja nautin sen tekemisestä. Voiko parempaa olla? Paitsi poikkeuspäivä ystävän seurassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti