Voisi kuvitella, että tuollainen järjestyksen valvominen on helppoa hommaa, mutta ei se kyllä ole. Näin kun on viikon seisonut jalkojen päällä sitä huomaa, että istumatyötä haukutaan ihan suotta. Kiputiloja kintuissa. Runsaasti. Ja ihmisten tarkkailu verottaa myös voimia, sehän on aivotyötä parhaimmillaan.
Pääsin hyvin kärryille siitä mitä tarkoittaa festareiden järjestäminen. Niin hyvässä kuin pahassakin. Yleisesti ottaen asiakkaat ovat käyttäytyneet hyvin. Yleisesti ottaen kaikki on mennyt mukavasti. Yksityisesti ottaen hermoja on kiristelty. Onneksi minulle on kehittynyt tässä vuosien mittaan melko pitkä pinna. Olen yhä vain parempi sietämään urpoja, enkä ota sitä henkilökohtaisesti, jos esimierkiksi minut halutaan ampua. Se on tuo punainen tukka, kun ärsyttää. Ja pilkkujakin oli liikaa naamassa. Jotkut ne ei vain tykkää. Makuasioita.
Yleisistä enteistään huolimatta 13. päivä ja perjantain treffit meni hyvin. En ole ollut treffeillä vuosiin. Siis ihan niillä oikeilla. Tämäkin meinasi kyllä alkaa heikosti, kun olin noin tunnin myöhässä. Vähän hommat venyi. Mutta odotus palkittiin.
Festariviikko huipentui ruokaan ja juomaan. Ja jälkimmäisestä johtuen mahdolliseen tulevaan sosiaaliseen dilemmaan. Ensin ei tapahdu mitään moneen kuukauteen ja sitten tapahtuu kaikki kerralla. Story of my life. Olen hieman hämmentynyt. Hienot pohkeet ja tykki auto. Ja ehkä muutama muukin muuttuja. Omasta kuormasta ei saisi syödä, mutta oli vähän nälkä.
Se hyvä puoli tässä on, että festarit on nyt ohi. Voi keskittyä arkijuttuihin ja olla normaali. (Osaisiko joku kertoa mitä se tarkoittaa?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti