Tuli.

Minä rakastan vettä. Se on tullut selväksi jo kauan sitten. Mutta minä rakastan myös tulta. Pentuna sain äidiltä ojennusta siitä, kun aina piti leikkiä kynttilöillä, eikä se ollut sallittua. Mutta sitten mummo jemmasi kaikki kynttilän pätkät minua varten, ja antoi leikkiä niillä tuntitolkulla. Muistan, että saatoin istua siinä tiskipöydän äärellä koko illan. Sulatin ja kasasin uusia kynttilöitä. Se oli parasta mitä tiesin. Ja minä rakastan kynttilöitä edelleen. Toisinaan yhä teen niitä itse. Mutta eniten hienoa on kuitenkin nuotion tuijotus. Ja sitä minä mökillä tein, tuntitolkulla. Kaikki pohdiskelun työvälineet ovat olleet kovassa käytössä.

Täällä on myös ollut hyvin aikaa lukea. Kun keskittyy kirjaan, unohtaa oman elämän vastoinkäymiset. Ainakin hetkellisesti. Onneksi otin tarpeeksi kirjoja mukaan. Yhden lainakirjan, yhden Donna Leonin hömpän ja sen rakkauskurssin kirjan. (Ja muutaman muun, joihin en ole vielä ehtinyt koskea.) Koko rakkauskurssi oli jotenkin unohtunut, mutta vesivahinko toi sen taas pinnalle. Ja tämä hetkellinen horjahdus elämäntiellä auttoi minua ottamaan sen mukaan tänne mökille. Kirjan harjoituksia tehdessä joutuu kyllä miettimään asioita monelta, osin uudeltakin kantilta. Erityisen tervetullutta sellainen. Tajusin myös, että vaikka ei nyt mennyt ihan putkeen nämä viimeaikojen tapahtumat, niin minä en oikeastaan ole tehnyt mitään väärin. Kuuntelin sydäntäni ja toimin rohkeasti sen mukaan. Ei se ole väärin. Joten voin ihan hyvin lopettaa itseni kritisoimisen. (Okei, ehkä saatoin tehdä muutamia jatkovikaliikkeitä alkoholin voimalla, mutta niitä ei myöskään enää mietitä.)

Olen harjoitellut ottamaan riskejä, mutta juuri siitä sisäisestä rakastumisen pelosta johtuen se on helvetin vaikeaa. Ja juuri siksi tuollaiset torjantain tapaiset pettymykset tuntuvat aika kovilta. Niin kovilta, ettei kyllä tarvitse vähään aikaan kokeilla uudestaan. Kaksi päivää ajattelin, että nyt saa riittää. Yksin on ihan hyvä olla, kaikki on riittävän hyvin näin. Rakkauskirjan harjoituksia tehdessäni kuitenkin huomasin, että kyllä minä sittenkin haluan jotain muuta. Joten minulla on nyt oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa. Joko niin, että puran muurini ihan itse, ja alan luottaa universaaliin rakkauteen ja siihen, että vain hyviä asioita tulee elämääni. Ja että kohtaan vain oikeita ihmisiä. Tai sitten elän yksin pelkojeni kanssa kunnes kuolen. 

Fuck.