Minä.

Pelottelin taas itseäni unillani. Enoni opetti minua ajamaan erikoishelikopterilla. Järven päällä. Ja sitten perheeni kanssa valtasin myynnissä olevia taloja väliaikaisesti. Se oli meille ihan normaalia. Mitenkähän tuollainen pitäisi taas tulkita? Minulla ei ole perhettä. Eno kyllä on, itse asiassa kaksi. Mutta epäilemättä heistä kumpikaan ei ajele helikopterilla. Ehkä tämä oli merkki siitä miten kahjo perheeni olisi, jos sellaisen hankkisin. Varoittava esimerkkiuni.

Emma on uusin idolini. Miten joku niin pieni voi olla niin vahva ja näyttävä? En käsitä. Emmaa ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, siis sellaisella epäitsekkäällä tavalla. Tänä aamuna ylittyi se raja, että kaivoin kameran esiin. Oli pakko saada kuva. Sinne se vain lähti hääjuhlia kohti jättirullat päässään. Vei roskat samalla mennessään ja ajoi autolla mummoa hakemaan. Emma saa jopa tuollaisen asusteen näyttämään hirmu hyvältä. En ole koskaan nähnyt kenenkään ajelevan paplarit päässä enkä usko, että se on kovin yleistä. Mutta pointti on siinä, että varmaan kovin moni meistä ei noloillessaan edes tekisi niin. Emmaa ei kiinnosta muiden mielipiteet. Tyyppi tietää mitä tahtoo ja tekee sen. En oikeasti voi muuta kuin ihailla. Minäkin haluan olla sellainen, jota ei yhtään kiinnosta. Haluan tuollaisen pokan.

Toinen tukeva ystäväni Sani avautui tuossa toissapäivänä. Sellaisella hyväntahtoisella ravistamistekniikalla. Se tuli kyllä tarpeeseen. Oikein sopivasti ajoitettu kaikkien näiden muiden muutosten mukaan. Minä olen ihan suotta epävarma, tiedän sen kyllä itsekin. Loppujen lopuksi pointti oli siinä, että minun pitäisi rohkeasti olla juuri sitä mitä olen, sillä minä olen hirmu hieno tyyppi. Sani on oikeassa. Minä olen hirmu hieno tyyppi nykyään. Jotenkin olen vain yrittänyt pitää sen useimmilta piilossa. En uskalla uskoa sellaista. Vaikka ilmeisesti minä taidan olla ainoa, joka ei sitä näe.

Tämä liittyy vahvasti siihen, miksi en kulje paplarit päässä pihalla. Mietin jatkuvasti mitä muut ajattelevat. Minut on kasvatettu niin, olemaan korrektisti ja säilyttämään kasvot. Mokailua tulisi välttää viimeiseen asti. (Ja koska mokailen jatkuvasti kuitenkin, siitä hyvästä sitten ruoskitaan. Nykyään tietysti vain omasta toimesta, mutta kuitenkin.) Samalla tavalla olen miettinyt mitä muut ajattelevat minusta, jos olen aito oma itseni. Entä jos joku ei pidä minusta? Tai jostain mitä sanon tai teen. 

Olen kysynyt tuon kysymyksen itseltäni älyttömän monta kertaa, mutta en ole koskaan jäänyt kuuntelemaan siihen vastausta. En ole miettinyt tuon kysymyksen todellista merkitystä. Nyt tein niin. Ja sain viimein vastauksen.

Mitä sitten?!