Mutta mietin kuitenkin yhtä paikallista ystäväni. Sitä muukalaislegioonalaista, jolta sain takin. Tai oikeastaan mietin kyllä sitä takkia enemmän. Kun se menee ihan varmasti Parhaat lahjat ikinä -listalle. Se oli niin yllättävää. Istuin takki sylissäni varmaan tunnin ja vain ihmettelin, että tämä on aito muukalaislegioonan takki, ja että se on nyt oma.
Minun TOP 5 parasta lahjaa randomjärjestyksessä:
Takki
Puukko
Takki
Pora
Pipo
Vielä olisi yksi takki, mutta sitten niitä olisi kuusi.
Ei TOP 5 -listalla voi olla kuutta asiaa.
Puukon sain syntymäpäivälahjaksi suomalaiselta ystävältä, joka tuli käymään luonani, kun asuin Italiassa yhdeksän vuotta sitten.
"Jokaisella nikkaroijalla pitää olla kunnon puukko."
Minusta se oli hämmentävän ihanaa. Poika oli tarkkaillut minua ja miettinyt asiaa. Ja sitten hankki minulle täydellisen lahjan. Olin sanaton. Sisällä tuntui vain rakkautta.
Poran sain exän isältä. Mieheltä, jota en ole koskaan tavannut. Minä tarvitsin poran ja siihen sellaisen jättivatkaimen. Ja tuo minulle vieras mies oli lukenut jonkun toisen rivien välistä itselleen vinkin, mennyt kauppaan, ostanut minulle poran. Ja jättivatkaimen. En voinut käsittää sitä. Se on täydellinen. Ihanaa, että maailmassa on vielä tuollaisia ihmisiä.
Pipo on seinällä kehystettynä. Se muistuttaa minua siitä, että vaikka joskus olisi kuinka paha olla, voi silti tapahtua ihania asioita. Kuten Angus ja jääkiekkotreffit. Ja että siitä johtuen maailma on kaikesta huolimatta hirmu hyvä paikka.
Toinen takki menee kauemmas nuoruusvuosiin. Siihen liittyy isäni ja isäpuoleni. Olin hyvin nuori, kun ihastuin sukulaisen luona naulakossa olevaan ruskeaan, nahkaiseen lentäjäntakkiin. Maailman hienoin takki, tuotu jenkeistä, ja minulle tietysti valtavan suuri. Ja sitten isäni oli jollain konstilla hommannut tuon takin minulle, sain sen joululahjaksi. Itkuhan siitä tuli.
Mutta se oli hirmu rakas asia. Minä olin juuri se dorka teini, joka kulki liian suuressa takissa ihan vain koska sillä oli niin paljon merkitystä. Isäpuoleni oli älyttömän kateellinen, testaili takkia tuon tuosta. (Kyllä, niin paljon liian suuri se oli.) Vuosia myöhemmin joulukuusen alla ollut suurin paketti menikin hänelle. En ollut ennen nähnyt isäpuoleni itkevän. Lahjalla taisi olla hänellekin merkitystä.
Kaksi vuotta sen jälkeen takki palasi takaisin minulle. Isäpuoli on nyt poissa, eikä sitä enää tarvitse. Hassua miten tärkeiksi tuollaiset asiat tulevat. Ei esineet, vaan se merkitys siellä taustalla.
Minun pitää kyllä löytää tuo takki.