Villieläin.

Jos pitäisi listata viisi asiaa mitä rakastan eniten, niin toisena olisi Afrikka. En ole koskaan käynyt koko mantereella, mutta silti. Rakastan kaikkea sitä, mitä se voisi olla. Mitä se on päässäni. Tiedän jonkin verran joistakin kulttuureista, tunnen muutamia afrikkalaisia. Ja ehkä minua kiehtoo se alkuperäisyys, ajatus ihmiselämän alkulähteestä. Haluan uskoa, että siellä on silti vielä paikkoja, missä elämä vain on. Ilman, että ihminen on mennyt sohlaamaan mukaan. Tietenkään en voi sellaiseen paikkaan koskaan päästä, koska silloinhan minä olisin se mukana sohlaava ihminen. Joten Afrikka on ja pysyy mielessäni mystisenä haavemaana. Värit, lämpö, seeprat, hiljaisuus... Bonuksena tietenkin lumettomuus. 

Joo, joo. Kyllä minä tiedän, että Libya on Afrikassa. Ja että siellä on monessa muussakin paikassa raakuutta ja sairautta ja sotaa ja kamaluutta. Mutta ne jutut ei varsinaisesti kuulu tuohon mun täydellisen seesteiseen harhakuvaani, joten ei pilata sit nyt.

Ystäväni järjestää talvitapahtumaa ja on kovasti pyydellyt minua paikan päälle kuvaamaan. Ongelmana on vain se, että kyseessä on ulkotapahtuma, päivällä ja jäällä. Olen luistanut tästä hommasta jo usean vuoden ajan. Aurinkoinen talvipäivä ja minä ei sovita yhteen. Minua on yritetty kiristää, uhkailla ja lahjoa. Mutta nyt Aatu nosti panoksia. Jos menen kuvaamaan, saan palkaksi jotain aivan kerta kaikkiaan uskomatonta; nappisilmäisen teinisensaatio-miesprostituoidun. Poju olisi niin komea, ettei komeampi voi olla, eli siis komein. Nyt tätä joutuu jo harkitsemaan. Teinisensaatio... Hmm. Katsotaan nyt. Voihan se olla, että ensi viikolla minä tykkäänkin vanhemmista miehistä. Metsästäjä käy kaatamassa puuman, eikä nuoret pojat tunnu enää missään. Tuossa ajatuksessa on jotain afrikkamaista alkukantaisuutta, vaikka puumat taitavat kyllä elää Amerikassa. Silti, eihän sitä koskaan tiedä.