Tänään ohjelmassa on kirjoittamista ja salaseuran tapaaminen. Ja vähän italian opiskelua. Mitä enemmän kieltä opiskelen, sitä tyhmemmäksi itseni tunnen, koska tuntuu, että osasin kesällä enemmän kuin nyt... Eihän se tietysti niin ole, mutta jos pelkästään yhdellä verbillä on se 90 eri muotoa ja kaikki prepositiot yhdistyy ja muuttuu artikkelin mukaan omaksi sanaksi niin... Morjens. Ja tässä nyt näitä alkeita. No, itsepä halusin oppia uuden kielen.
Mistä päästäänkin sukkelasti Povero Marcoon, alkuperäiseen opiskelumotivaatiooni. Olisi niin siistiä pystyä juttelemaan ihan oikeasti yhteisellä kielellä. Paremminkin oikealla kielellä, nyt yhteinen kielemme on italenglish. Luovuin jo siitä ajatuksesta, että joskus vielä tapaamme. Että joskus voisimme jatkaa siitä viimeisestä suudelmasta, mikä lopetti täydellisen kesän ja aloitti kaatosateen... Mutta se on hyvin vaikeaa, kun "kulta, I miss you" pomppaa näytölle kerran viikossa.
Minusta on tullut vuosien mittaan aika vahva. Minkä tahansa sietokyky on suunnaton, mistä johtuen kestän ihmisiltäkin aika paljon liikaa huonoa kohtelua. Mutta olen aina ollut aika pelkuri. Peitän sen vaan tavattoman hyvin ylisosiaalisuuden alle. Angus on poikkeus. Tuon miehen seurassa en osaa peittää mitään. Eilen illalla tätä mietin ja tajusin, että oikeastaan olen myös hirmu rohkea. Koska niinhän se menee, että jos hirmu rohkea ja hirmu arka kaveri tekevät jonkin saman rohkeutta vaativan asian, niin se on sille arkajalalle paljon suurempi rohkeuden teko. Olen sisältä ujo ja arka, joten moni asia on minulle paljon enemmän rohkeutta vaativaa. Tulin iloiseksi tajuttuani, että aikaisemmista luuloistani poiketen olenkin siis rohkea tyyppi. Omalla ujolla tavallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti