Päivä 3.

Olen kirjoittanut kaksi päivää. Se tekee aika monta tuntia. Ja todella monta sivua. Koti alkaa muistuttaa jättimäistä muistilistaa, joka paikassa on pinkkoja kaupunkien mukaan. Seinät täyttyvät sivuista, jotka täytyy lukea, korjata ja todennäköisesti kirjoittaa uudestaan. Tulee vahvasti mieleen parin vuoden takaiset päätoimittaja-ajat. Mutta nyt ei tehdä mitä tahansa opiskelijalehteä, tästä valmistuu oma kirja. Nyt siinä ajatuksessa on jotain hirmu erikoista ja uutta. Olen kirjoittanut paljon ennekin, mutta nyt tämä tuntuu jotenkin... todellisemmalta.

Eilen kävin läpi melkein kaikki muistiinpanoni. Käsittämättömän hyvä asia, että olen jaksanut kirjoittaa kalenteriin ja jos minkälaisille lappusille koko kesän. En olisi enää muistanut puoliakaan ilman niitä. Tietysti siellä on mukana paljon fiiliksiä ja ajatuksia elämästä, mutta myös niitä tapahtumia ja kommelluksia, mitkä helposti unohtuvat. Hyödyllisyyden lisäksi muistiinpanoja on ollut hirmu hauska lukea. Olen elänyt kesää uudelleen. Elämäni parasta kesää. Sydän on täynnä rakkautta ja lämpöä, ihania muistoja ja ihmisiä. Tunnen itseni niin etuoikeutetuksi. Jos hyvälle ihmiselle maailma on hyvä, niin minä olen varmasti tehnyt jotain oikein, koska sain tuollaisia kokemuksia. Ja nyt saan niistä kirjoittaa. Nauttia kaikesta uudelleen. 

Aika mahtavaa.

Lainaan pätkän Godinin uusimmasta blogipäivityksestä. Haluan uskoa, että se sopii nyt aiheeseeni.

"What makes it art, is that the person who made it overcame the resistance, ignored the voice of doubt and made something worth making. Something risky. Something human. Art is not in the eye of the beholder. It's in the soul of the artist."