Päätin jälleen kaivautua kellaristani ja nousta ihmisten ilmoille. Pihalla näytti tuttuun tapaan synkän harmaalta. Hipsin keskustaan ja puolessa tunnissa onnistuin tuhlaamaan melkein 90 euroa. Ostin kaiken tarpeellisen lisäksi kolme kirjaa ja digiboxin. Digiboxin tarpeellisuus on vähän kyseenalaista, koska hankin sen ainoastaan tulevaa Super Bowlia varten. Tänään selviää riittääkö tekniikkaosaamiseni vai kiroilenko vain yksin pimeässä. (Jos en näe vuoden tärkeintä ottelua, tulen kiroilemaan pimeässä paljon.)
Matkalla minua vastaan tuli beige mummo. Rouvalla oli beige pipo, beige pitkä takki, beige huivi, beiget housut, beige iho ja tietenkin sävyyn sopiva beige koira. Muorin kasvoilla oli tympääntynyt beige ilme. Mietin, että olisiko mummeli hymyillyt edes vähän, jos takki olisi ollut punainen tai pipo vihreä tai koira pilkullinen. Se näky oli jotenkin surullinen. Minä en halua huomata vuosien päästä olevani tympeä beige mummo. Asialle kannattaa varmaankin tehdä jotain jo nyt, ennen kuin totun suomalaiseen harmauteen. Tai mikä vielä pahempaa - beigeyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti