Iltailta.

Niinhän se menee, että ensin ei tapahdu mitään ja sitten tapahtuu kerralla kaikki. Onneksi lepäsin pari viikkoa, sillä ihmisten ilmoille meneminen toi mukanaan mitä omituisempia tapahtumia. Okei, tuhlattuani liikaa rahaa menin salaseuran vuosikokoukseen ja minut valittiin hallituksen jäseneksi. Minä olin se joka hyväksyi kirjanpitäjän lausunnon edellisvuoden tilinpidon oikeellisuudesta. Minä. Joka hädin tuskin osaa numerot. Tunsin itseni erityisen tärkeäksi, vaikkakin tehtävä vaati minulta ainoastaan sen, että sanon ääneen "okei". Silti. Olen nyt molto tärkeä henkilö italiaseurassa.

Ja sitten heti perään sain toisenkin tittelin, nimittäin "lapsenvahti". Italialaisen Lauran italialaisen vauvan vakiohoitaja sai töitä. Ja nyt Laura saa lisää vauvoja ja minusta tuli sen ensimmäisen vahti, että Laura pääsee edes joskus jonnekin. Vaikka sekä Laura että vauva ovatkin siis kertakaikkiaan aivan ihania, niin tämä on kyllä nyt urani pohja. Mutta jostain se on aloitettava, eikö? Ja onhan se kuitenkin hienoa, että joku luottaa minuun niin paljon, että jättää oman lapsensa minun huostaan. (Lauran oma vastaus tähän: "Olen epätoivoinen.")

Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut jo hämmennystä tarpeesi, niin kotiin tultuani Angus soitti. Pyysi minua katsomaan jääkiekkoa, ihan oikeaan jääkiekkohalliin. Hämmennyin niin pahasti, ettei kieltäytyminen käynyt edes mielessäni. Ja hei - se oli sentään Angus kun pyysi. Joten menin fanittamaan jääkiekkoa. Sain päälleni aidon pelipaidan. Sitä on käyttänyt oikeaa jääkiekkoa pelatessaan Lauri Kinos, nro 4. Oikeaa pelipaitaa pitää päällään vain HC-fani, sillä sellaista ei voi ostaa. En tiedä miten Angus oli sen saanut, mutta siellä minä olin, hurraamassa hillitysti ilmeisesti kauden tärkeimmässä pelissä. Kaiken lisäksi Angus teki erätauolla sen hattutempun ja toi minulle aidon JYP-pipon. Minulle! Oman pipon! Ja niitä tosi perinteisiä lätkäsalmiakkeja, mitä syötiin pienenä. Epätodellinen olo. Ja sitten kaikki tämä hullutus kruunattiin kotivoitolla.
Parhaat treffit ikinä!