En muista enää yhtään mistä tuon luin (yllätys), mutta tuo ajatus muutti koko alkuvuoden aivan toisenlaiseksi. Nyt on kyllä selkeästi joku viisastumisen kausi menossa. Ei voi olla muuta kuin kiitollinen kaikesta tapahtuneesta. Tuskallinen vuosi on takana. Korostan: TAKANA. Olen oppinut niin paljon, enemmän kuin uskoin mahdolliseksi. Ja se tekee kaikesta tapahtuneesta merkityksellistä.
Se ei ole ollut aivan itsestäänselvyys. Välillä vitutti niin paljon, että teki mieli paiskoa tavaroita, kiroilla ja sylkeä. Mutta mitäpä se olisi auttanut? Ei yhtään mitään. Tulee tuplaten kuraa niskaan sitten tulevaisuudessa, koska sillä tavalla houkuttelee lisää kiukkua elämäänsä. Joten ei voi muuta kuin hengittää syvään ja miettiä positiivisia juttuja. Aika ajoin se on ollut vaikeaa. Yritän silti koko ajan.
Tänään olin taas maalaamassa seinää, nyt vihreäksi. Se "vapaat kädet" tarkoittikin ihan selvästi vain sitä, että saan vapaasti maalata niin paljon kuin haluan. Olin suunnitellut hienon ja tyylikkään huoneen, valkoiset seinä joiden yläosan pienet syvennykset tulevat harmaalla, ruskea katto ja pöydät, samoin yläreunalle tulevat esineet olisivat tehneet huoneesta todella viihtyisän. Täällä helteessä on hyvä käyttää viileitä värejä. Kaupasta tuli kuitenkin vihreää maalia, jonka osoitin sitten viime hetkellä värikartasta. Ihan selvästi minun vapaat kädet eivät halunneetkaan maalata harmaata seinää. Vaan vihreän. No hyvä on. Eihän siinä, en minä täällä joudu asumaan. Kovin pitkään.
Tila on tosi kapea ja siksi valkoiset seinät olivat aika ehdottomat. Tilaa tuli heti enemmän, sillä aikaisemmin pitkällä sivulle meni järkyttävät "vähän sinne päin" rastaraidat. Punainen, keltainen ja vihreä paksu juova koko huoneen pituudelta. Harmitti aika paljon, kun koko sen vaivalla tehdyn suunnitelman saa nyt vetää vessanpöntöstä, mutta minun tehtävä on maalata sitä mitä asiakas tahtoo. Sen vielä siedän. Tavallaan.
Olin juuri saanut toisen pitkän sivun maalattua kokonaan valkoiseksi, kun joku nainen tuli sisään ja alkoi antaa neuvoja minulle. "Minä juuri sanoin Jimille, että minusta tämä pitkä seinä pitäisi maalata punaiseksi." Että mitenkä?! Ja minusta sinun pitäisi nyt lähteä ja mennä ihan oikeasti niin kauas kuin pääset. Purin huulta sanattomasti, mutta voi hyvä elämä että teki mieli kipata se vihreä maalipönttö tuon naisen päälle. Neito on hyvä vaan ja tulee itse maalaamaan tänne 40 asteen helteeseen näitä samoja seiniä uudestaan, koska MINÄ EN SITÄ TEE! Ja vielä punaiseksi? Mitä helvettiä!? Varmaan voidaan sitten vetää tuo ruskea puukatto samalla keltaiseksi, niin saadaan uudestaan vähän sinne päin rastavärit.
Näin se vanha totuus tuli taas kerran esiin. Jokainen voi käydä vaikka minkälaisia koulutuksia ja opetella ihan mitä tahansa tekniikkaa, mutta jos ei ole vähääkään tyylitajua tai värisilmää, niin silloin tätä hommaa ei vain osaa. En sano tätä edes kaikella rakkaudella, vaan koska se on fakta. Täällä sillä ei tietysti ole mitään merkitystä, koska kaikki muukin on tehty vähän sinne päin. Asiat ovat rempallaan ja ketään ei kiinnosta. Ilmeisesti malaijissa (Malesian virallinen kieli) ei ole edes sanaa, joka kuvaisin kunnossapitoa. Ja sen kyllä huomaa. Joten jälleen kerran minun lahjani menevät hukkaan. Seuraavan kerran kun maalaan tai remontoin, se tapahtuu minun omassa kodissa tai saan palkkaa 40 euroa/tunti. Piste.
Ei mulla nyt muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti