Ostoskeskus.

Olen nyt maalannut melkein joka ilta ja yö. Sitten sen jälkeen ollut vielä koneella kirjoittamassa (eli netissä surffaamassa). Joten herään yleensä iltapäivällä. Se ei ole hyvä asia, se vain on tilanne nyt. Voi sen ajatella niinkin, että olen muuttanut unirytmin suomalaiseksi. Mutta aamut eivät ole enää mukavia. Herään yleensä aina johonkin meluun alakerrasta. Thaimaan turisteja viisuminhakumatkalla. He yleensä jäävät myös odottamaan kyytiään tänne. Minä rakastan aamuja, mutta en tällä tavalla. Aamun pitää olla ajoissa, muuten se ei toimi. Aamulla pitää myös olla hiljaista ja rauhallista ja ei ollenkaan kuuma. Minä teen tämän nyt ihan väärin. Ei neljän aikaan voi enää mennä aamupalalle.

Eniten meluavat asiakkaat, TOP 3:

espanjalaiset

britit

malesianintialaiset

En tiedä onko tuo viimeinen oikea sana. Tarkoitan niitä täällä syntyneitä, joiden vanhemmat ovat intialaisia maahanmuuttajia. Kuten Jim itse. Niitä käy täällä paljon. Siis ihan vain hengailemassa.

Minulla on vielä 12 päivää aikaa. Se on melkein kaksi viikkoa. Alakerran seinät alkavat olla mukavan valkoiset, tosin taitaa puolet olla vielä maalaamatta. En ota ressiä. Tänään tuntui siltä, että en halua maalata ollenkaan, joten otin laukkuni ja lähdin jättimäiseen ostoskeskukseen, vaikka en olekaan sitä tyyppiä, joka vannoo shoppailun ihmeparantavaan voimaan. Halusin silti kokeilla. Ja jostain syystä nyt vain teki ihan älyttömästi mieli mäkkimättöä, joten päätin tänään tehdä sellaisen ällöttävän poikkeuksen matkaani. Tiedän, että se on pahaa. Tiedän, että se tekee minulle pahaa. Mutta alkaa jo riisit ja nuudelit ja intian pöperöt tulla korvista.

Löysin samalla lohikäärmevyön. Olen etsinyt kunnollista vyötä täällä kohta jo neljä kuukautta (tuloksetta), joten luovutin. Päätin, että mikä tahansa vyö kelpaa, jos sillä saa housut pysymään jalassa. Ja löysinkin heti ihan kelvollisen (kornin) lohikäärmevyön. Olen lohikäärme horoskoopilta, joten se oli ihan sopivaa. Ja nyt housutkin taas pysyvät ylhäällä.

Kävin leikkuuttamassa hiukset. En muista milloin viimeksi olisin oikeasti ollut kampaamossa, mutta ainakin täällä se oli kyllä ihanaa! Sain pitkän päähieronnan ja lyhyet hiukset. Jostain syystä minä aina tapailen niitä miehiä, joiden mielestä naisilla pitää olla pitkät hiukset. Se ei ole ollenkaan minua, oikeastaan en edes pidä pitkistä hiuksista. Huomasin taas kuunnelleeni niitä vääriä ihmisiä enemmän kuin itseäni ja antanut hiusten kasvaa. Vaikka en halunnut. Hei nyt ilona, oikeesti! Ryhdistäydy. Tämän lisäksi aurinko oli kohdellut kovin kaltoin muuten ainoastaan minun kaltoin kohtelemaa pehkoa, joten teki ihan hyvää vähän uudistua. Värikin muuttui ihan vahingossa, kun auringon blondaamat karvat on nyt katkottu siitä päältä. Tykkäilen kovasti.

Katselin uutta mainosta Mäkkärin edessä, kun ohitseni käveli kaksi hieman iäkkäämpää länkkäriherraa. "Don't eat McDonald's" toinen sanoi kohdallani ja jatkoi matkaa myhäillen. Hymyilytti minuakin moinen. Seisoin hetken hämilläni ja vain seurasin miesten matkaa katseellani. Sitten kiersin koko tuon kerroksen ympäri, joten nämä kaksi herraa tulivat uudestaan vastaan. "So, what should I eat then?" kysyin hymyillen. Miehiä nauratti kovasti, aloimme jutella.

En tiedä mikä minut sai heidän luokseen menemään, mutta se oli ehdottomasti oikein tehty. Kävi ilmi, että toinen herroista oli kirjailija ja runoilija. Hän oli matkustanut kaikkialla (siihen ikään mennessä ehtii), kahdesti maapallon ympäri. Molempiin suuntiin, kumpikin matka vei kaksi vuotta. Hän lausui minulle kaksi runoa, siinä keskellä ostoskeskuksen käytävää. Huippuhyviä! Ja mies selvästi osasi esittää ne juuri oikein. Hän kertoi, että he olivat ostamassa purjevenettä, matkaisivat täällä puoli vuotta. Vaihdettiin yhteystiedot. Se oli aivan mahtava tapaaminen! Täytyy sanoa, että nämä kaksi herraa todellakin pelastivat päiväni. Minäkin taidan alkaa uskoa shoppailun parantavaan voimaan.

Lainaan tähän loppuun vielä luvan kanssa uutta kirjailijatuttavaani:

Life's too short. Eat dessert first! 
(A.C. Skipper)