i niin kuin ilona.: Unta. (Vai totta?)

Nojasin maailman huterimpiin tikkaisiin, koitin pysyä tasapainossa ja maalasin seinää katon rajassa. Mitä ihmettä tapahtui? Miten tässä näin kävi? Täällä minä maalaan hostellin seinää Malesiassa. Maalasin Italiassa, maalasin Irlannissa ja nyt täälläkin. Ja se on niin mahtavaa! En ole ihan varma miten tähän päädyttiin, mutta minä uudistan Jimin hostellin kokonaan. Kammottavat "rastaraidat" lähtee ja tilalle tulee hillittyä ja tyylikästä. Ainakin toivon niin. Minulla on visio ja vapaat kädet. Joissakin asioissa varmasti joudutaan hieman neuvottelemaan, mutta uskon kyllä vakaasti saavani tahtoni läpi, koska olen suomalainen. Ja Jim pitää suomalaisista. Ihmeellistä tämä elämä. Melkein ei usko todeksi.

Roikuin tuolla jossain katon rajassa valkoisia pilkkuja täynnä, kun aloin ihmetellä ihmisiä. Aika moni paikallinen tuli seisomaan tuohon etualalle ja katseli minua. Aivan kuin sana olisi kiirinyt koko kaupungin halki - joku vaalea nainen maalaa Jimin paikkaa! Hämmästeleviä hahmoja ilmestyi liian usein, että se olisi voinut olla sattumaa. Mutta Jim on erittäin tunnettu henkilö täällä. En oikein tiedä miksi. Oikeastaan hän on tunnettu aika monessa muussakin paikassa, koska tämä hostelli on aina täynnä ja joka päivä joku tulee kyselemään häntä. Kaikki ovat kuulleet Jimistä. Koska minä olen viettänyt tosi monta tuntia täällä alakerrassa, olen tavannut melko erikoisia ihmisiä. Ja niitä tulee joka päivä lisää. Tänäänkin tuossa istui joku italialainen poika odottamassa, kun Jim ei ollut paikalla. Britti Helen ja paikallinen Nara alkoivat heti tenttaamaan kaveria, mutta mielestäni tämä italiaano kesti sen oikein hyvin.

Oli aivan uskomatonta, mutta tämä Luca on asunut Suomessa. Hän jopa puhui suomea minulle! Muutamia lauseita vain, mutta kuitenkin. En kyllä todellakaan odottanut mitään sellaista, kun pyysin kaveria istumaan hetkeksi ja odottamaan, koska Jin tulisi ihan pian takaisin. Kävi ilmi, että hänellä on italialaista kahvia ja mocca keitin mukana! Vannotin tulemaan uudestaan keittimensä kanssa. Ja toivon todella, että tulee. Luca läpäisi ensimmäisen testin, itse asiassa sai lähes täydet pisteet. (Tuo oli vähän niin kuin vitsi, ei me oikeasti pisteytetä ihmisiä.)

Näin unta, että olin lapsenvahtina. Hyvin touhukas tyttö. (Muistutti sitä poikaa ehkä maailman parhaasta sarakuvasta, Lassi ja Leevi.) Selitin joillekin huoneessa oleville ihmisille jostain työprojektista kun kuulin rappukäytävästä, kuinka tuo kersa kovin kohteliaasti selitti ovelleen tulleelle naapurille: "Olisiko mitenkään mahdollista, että saisin yöpaikan teiltä ja ehkä myös hieman ruokaa. Äitini lähti jonnekin muutamaksi päiväksi ja jätti minut aivan yksi oman onneni nojaan..." Eikä jättänyt, minä sanoin tytölle nauraen, mutta lievästi komentavaan sävyyn. Kakara kääntyi harmistuneena ja marssi takaisin sisälle mököttäen. Nauroin ääneen, kun heräsin. Olen kyllä huippuhyvä penskojen kanssa. Ne haluavat karata jo unissanikin.

Huomasin toisenkin erikoisen jutun, näen nimittäin nykyään uneni englanniksi. Olen ollut melkein kahdeksan kuukautta pois Suomesta, tosin hyvin pitkälti suomalaisten seurassa. Oikeastaan vasta tämä viimeinen kuukausi on ollut täysin lontoonkielinen. Näköjään se vaikuttaa uniini myös.

Pääsin muuten joku aika sitten taas todistamaan ihastuttavia numerosarjoja. Mikä siinä onkin, että tulen niin omituisen onnelliseksi hienolta näyttävistä lukemista? 35353 ja 35553. Huomasin, että kävijöitä on blogissa ollut ennätysmäärä ja arvaan sen johtuvan siitä, että moni jakoi Ronsu päivityksen. Suurkiitos siitä! Jos vaikka et olisi kirjoitusta jakanut, se ei ole vieläkään liian myöhäistä. Tämä asia on minulle todella tärkeä, joten kiitos jo etukäteen! TÄSTÄ linkistä pääset suoraan tuohon kirjoitukseen.

Ja ihan sen kunniaksi laitan kuvia. Uusi Anna niitä kerran toivoi. Minun kamerani ottaa erikoisia kuvia, mutta pidän niistä. Tässä Maleasiaa. Penang, George Town.