Minä.

Tykätäänkö me uudesta taustasta? Minä ainakin tykkään tosi paljon enemmän. Jotenkin tämä on nyt ihan minun näköinen. (Sekava ja korni.) Sitä paitsi keksin viimein miten saan tuon ylätekstin näkymään. Laitan sinne alle vaalean kuvan. Mie oon nero! Todistin taas, että joka ongelmaan on ratkaisu. Tai no, oikeastaan todistin vain sen, että tähän ongelmaan löytyi ratkaisu, mutta ollaan optimisteja. Kaikkiin löytyy! Tähän pulmaan ratkaisu löytyi aalloista. Ja jos minulta kysytään, niin aalloista löytyy vastaus kyllä tosi moneen ongelmaan. Nämä miehen kokoiset pärskeet ovat Lamailta. (Koh Samui, Thailand.)

Eilen oli tosi omituinen päivä. Joku aika sitten kerroin, että yksi elämäni ihminen katkaisi välit minuun kokonaan. Kuitenkin eilen tuo ihminen päätti sittenkin niin, että haluaa minut takaisin. Siis elämäänsä. Ymmärsi kai mitä oli menettämässä, tarkisti suunnan ja tajusi, että se oli väärä. Hämmentävä käänne. Mutta tietysti paljon parempi näin, kuin katsella niitä poltettuja siltoja.

Oivalsin tänään erikoisen asian itsestäni. Minua on sanottu hankalaksi. Varsinkin tässä viimeisimmässä suhteessa, minä olin aina kaikkeen syyllinen. Mietin, että miten se voi muka olla niin. Minähän olen ihana! Mutta miksi siitä huolimatta joidenkin kanssa mikään ei vain suju, ei sitten millään. Ja sitten minä tajusin sen. Minä varmasti olen tosi hankala, jos yrittää pitää minun normaalina ihmisenä. Laittaa sellaisiin normaaleihin lokeroihin. Mutta jos näkee sen mitä minä oikeasti olen - taiteellisuuden, herkkyyden, tunteiden vivahteet ja elämän värien sävyt. Jos ymmärtää kaikki ne eri maailmat joissa matkaan pääni sisällä, kun ajattelen tai kirjoitan... Silloin kaikki on hyvin. Silloin mikään ei ole hankalaa. Jokaisella on oikeus olla juuri sitä mitä on. Minullakin. Ja jos joku sen vuoksi näkee minut hankalana, niin silloin hän ei kyllä oikeasti näe minua. Mielettömän kannustava havainto.

Tämän oivalluksen lisäksi luulen, että olen löytämässä kodin. Olen nyt viestitellyt kolmen neidon kanssa, joista ilmeisesti kuitenkin kaksi muuttaa pois. Kivaa, että kämppikset pitävät huolta toisistaan. Ilmeisesti kaikki ovat minut hyväksyneet ainakin johonkin huoneeseen. Selvästi sain hyvät suositukset yhteiseltä ystävältä. (Kiitos Anne!) Mietin, että ihan sitä jo mielellään muuttaisi omaan huoneeseen. Sellaiseen, jossa on ihan oikea ikkuna, josta näkee ulos. Ja kiinni menevä ovi ja kaikea omaa. Omat tavarat ja omat sotkut. Paikkaan, jossa ei tarvitse siivota vasta ajettuja partakarvoja lavuaarista. Tai jossa ei ole peukalon kokosia torakoita ja liskoja joka seinällä. Tai jossa ei jalkapohjat muutu umpimustiksi, jos kävelee avojaloin omasta huoneesta keittiöön. Tai jossa kämppikset osaavat vetää vessan. Tai jossa tulee suihkusta lämmintä vettä. Sellaiset asiat tuntuvat nyt jotenkin ihan älyttömän upealta. Ja saan edes jotain tuttua, vaikka kaikki on tietysti uutta taas. Uudet paikat ja ihmiset. Tutut tavaratkin ovat uudessa ympäristössä. Mutta silti. Pääsen tekemään kotia.

Jotenkin tuntuu ihan siltä, että pitääkin jo palata kotiin.